Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

bortsuilua sheltteilyn varjossa

Kisat kutsuu - vihdoinkin herätään elämään

28.02.2012 - 12:02 / Kategoriat: Agility, Eetu, Eve, Iina, Leevi, Näyttely, Veeti

Lokakuussa kävimme Kokkolan kisat ja sitten jäimme remonttilomalle jouluun asti. Tammikuussa remontti vielä hieman  laajeni makkariin (kuten aina on tapana :) ). Activen kisat jätin suosiolla väliin kun ajattelin että siellä on niin paljon väkeä ettei meidän 8 hengen perhe sinne mahdu kokonaisuudessaan kehän reunalle. Kolme starttia tarkoittaa koko päivää eikä meidän vanhuksia voi jättää kotiin koko päiväksi eikä asuntoaautoa ole vielä kaivettu hangesta. Kylmiä kisoja ei hyvita käydä :(.

Mutta nyt kisat häämöttää. OKK:n kisat saavat Iinan ja Eetun starttiviivoille. Eve saa vielä kerätä intoa pariin rataan Pelloon asti. Veeti jaksaa hyvinkin köllötellä tietäen saavansa Pellossa myös pari starttia.

Iinan juoksua on odotettu tammikuun alusta asti..... eipä  ole kuulunut mutta odotappas vain kun ilmoitan sen kisoihin.

Herra Leevikin pääsee jälleen tositoimiin, kylläkin näyttelypuolelle. Leevi ilmoitetaan erikoisnäyttelyyn Haukiputaalle 14.4 ja samoin Eve.

Kokkolaan seuraavaksi

25.10.2011 - 12:33 / Kategoriat: Agility, Eetu, Eve, Iina, Veeti

Matka kävi Kokkolaan 5 kisataukoviikon jälkeen.

Iina aloittikin kisat hyvin lauantaina, 2 kpl 0-rataa ja siirto 3-luokkaan. Nopeudet oli 3,62 ja 3.87. Sunnuntaina päivän viimeisenä starttas Iina 1. 3-luokan radalleen. räjähtävää intoa oli enemmän kuin taitoa ja hyllypä siitä tuli. Vauhti oli ihan kivaa mutta hallinta ei :)

Poikia kantelin radalta sylissä A-kisan kontaktivirheiden jälkeen ja sepäs tehos alkoi kontaktit taas maistumaan tutuilta.

Evellä B-kisan ihan kiva 0-rata sijoitus 6/31, nopeus 4,01, Veetillä nopeus 4,23 mutta hypyltä 5 virh rimasta. ja nappasin hylyn Eetulle putken ohituksesta ja väärän hypyn suorituksesta.

C-kisa on juoksurata ja mummo oli pahasti jäljessä  viimeisen putken takapäähän menon työnnössä ja sinne vääräänhän se Eetu  vilahti, mutta kontaktitpa otti taas :)  JEEE!  Veeti 2.sija 0-tulos.

Ei niin hirveen hyvä jos ei niin pahakaan viikonloppu !

Tornion pm-kisat 17-18.9

25.10.2011 - 12:18 / Kategoriat: Agility, Eetu, Eve, Iina, Veeti

Iinalle joukkueradalta 0-rata :), mutta yksilöradat eivät enää onnistuneetkaan virheettömästi. 2.sija ja 5 virhettä, 10 virhettä ja 6,55. Siinä Iinan saldo Torkin kisoista.Nopeudet alle 3.50m/s

Medijoukkue Pessi, Eetu ja veeti pm-pronssia ja Eetulle yksilö pronssia. Veeti jäi pm4. Molemmille 1.radalta 5 virhettä puomilta. :( Nopeudet pojilla ihan jees 4.20---4.40

Evelle hyl pm-radalta.

Iinan 2-luokan haasteet ym

15.09.2011 - 11:59 / Kategoriat: Agility, Eetu, Eve, Iina, Veeti

Oulun kisat Iinalla meni jo hiukan paremmin. viikonlopun +saldoksi jäi 1 kpl nousunollia. Muilla radoilla ongelmana oli renkaan ohitus. Nopeus oli 3,69m/s

Evekin sai kolmosluokasta taas miinusnollan. Vauhtia tulee kohtalaisesti koko ajan lisää, nyt 3,93m/s, mutta juoksua taas odotellaan. Eetun nopeus agilityradalla oli 4,65m/s :), mutta 2.rima putos. Veetillä upea ja nopea hyppyrata, mutta väärä putkenpää kutsui vauhdilla, eipä se edes tiedä tehneensä hylkyä.

Viikonloppuna Torniossa piirinmestaruuskisat. Eetu, Veeti ja Eve kisaavat siis sekä yksilömestaruudesta että Kemkon joukkueissakin. Iina on myös Kemkon maksi joukkueessa. Lauantaina mulla siis 12 rataa( Eetu 4, Eve 2, Veeti 2 + 4 joukkuerataa) huh huh ja sunnuntaina Iinalla 3 yksilörataa.

16.agivalio+ TVA+2 MVA

08.09.2011 - 12:01 / Kategoriat: Agility, Eetu, Eve, Veeti
Sain Veetin Suomen hyppyvalioksi KAS:n kisoissa 28.8. Veetin H AVA on mun koirien (7 kpl) 16 agivaliotitteli, lisäksi 1 TVA+ 2 MVA eli 19 VALIONARVOA yhteensä.
 
 
Veeti kunnostautui myös Rovaniemellä  4.9 ja voitti kansainvälisen kisan saaden caciagin!!
 
Hyppyradan voitto meni Eetulle Veetin ollessa 3.
 
Eve vuorostaan esitti jo hyviä vauhteja, agiradalla 3,78 ja hyppiksellä 4,07m/s
Sijoitus hyppiksellä 3. Hävittiin Suomen ja maailman huipulle (Carolle ja Kertulle) vain 2,05 sek.
 

Iinan kisa-aloitus

08.09.2011 - 11:52 / Kategoriat: Agility, Iina

Iina täytti 18 kk juuri Keminmaan kisojen aikaan 12.8, mutta juoksupa tietenkin sekoittti suunnitelmat ja aloitusta lykättiin 1 viikolla. Tornion kisoissa oteimme 4 starttia 1-luokassa, joista 1.radalla minä ohjasin Iinan huonosti hypylle, josta 5 virhettä sij.2. Muut 3 rataa onnistuivat ihan jees, 0-voitot joka radalta ja 2-luokka kutsui. Seuraavana viikonloppuna KAS:n kisoissa ei enää kulkenutkaan kuin tanssi, vaan yleisin virhe radalla oli pujottelun keskeytys, piti jäädä katsomaan useammalla radalla että kukas se siellä reunalla liikkuu ja kuvaa! Ei ollut edes tuttu!

Nyt viimeinen reissu Rovaniemellä meni jo sitten alle lipan. Kolme rataa, kolme hylkyä ja uusin aluevaltaus on nyt kontakteille karkaus, vaikka miten ohjaa ja käskee!

Jännityksellä odotan OKK:n kisoja.... huonommin ei enää voi mennä....paitsi että nyt  on 4 rataa :)

Tyttö ei silti ole lainkaan valmis 3-luokkaan, joten ihan hyvä että harjoitellaan varmuutta tässä 2-luokassa. Ei ole aikaista herätystäkään enää :)

 

Pikku musta

03.06.2011 - 12:48 / Kategoriat: Agility, Eve

Nyt on sitten pirpana noussut 3-luokkaan eilen Rovaniemellä. Kakkosluokan kisailu ei oikein ottanut onnistuakseen. Tammi-helmikuun juoksun jälkeen helmikuu kisattiin 1-luokassa ihan kohtuu vauhdilla pari viikkoa keräten 3 0-rataa ja nousun 2-luokkaan. Mutta sitten tapahtui joku hormoonihäiriö ja tuli lönkkökausi. Sitä taaperrusta kesti 2 kuukautta ja toukokuussa alkoi taas koira palautuun normaaliksi.

Nyt yritetään kerätä extra vauhtia jostakin. Tilaan vaikka netistä:)

Silmät on sielun peilit

02.03.2011 - 12:47 / Kategoriat: Eetu, Eve

Eetu ja Eve lähtevät silmätarkastukselle Ouluun maalis-huhtikuussa :)

Iinan luut ja lihakset

21.02.2011 - 22:27 / Kategoriat: Agility, Iina

Iinalta kuvattiin (kiitos Miian) lonkat, selkä, kyynärät, polvetkin oli 0. Kaikki oli ihan hyvää, nyt saadaan tosissaan alkaa agin treenaamisen. Hypyt tappiin ja menoksi :)On niitä kokeiltukkin silti jo muutama kerta, mutta tosi vähän vielä.

Aikaahan meillä vielä on puoli vuotta ja olenpahan pääasiassa hionut tuota "pikku mustaa" timanttia.

Even agittelu

21.02.2011 - 22:19 / Kategoriat: Agility, Eve

Nyt on sitten Evekin aloittanut virallisen kisaamisen. Aloitus venyi hieman kun juoksu sekoitti heti kisaamisen aloittamisen. Tammikuun junkohallin kisat jäivät heti väliin juoksun takia. Nyt helmikuussa starttasimme OKK:n kisoissa ja heti tuloksena oli 2kpl 0-rataa. Viikon päästä menime Active Dogs:n kisoihin, josta saimme kolmannen 0-radan joten me nousimme heti 2-luokkaan. Siellä ei meno enää maistunutkaan, vaan saimme molemmilla parilla radalla  10 virhettä. Sijoitukset niissä kuitenkin 3. ja 4. Nyt taas huomaa mitä pitää treenata lisää. PUJOTTELUA pitää varmentaa ja VAUHTIA lisää.

Nyt kuukausi harjoitellaan ja maaliskuun lopussa taas yritetään uudestaan kisaamista.

MAINOS